Pienillä ekoteoilla voi saada itselleen hetkeksi hyvän omatunnon (tai hyvää PR:ää, jos kyseessä on poliitikko tai yritys), mutta niiden merkitys energiansäästössä tai ilmastonsuojelussa on usein hyvin pieni. Ongelmana on se, että isommat asiat saavat vähemmän huomiota, kun tärkeää olisi juuri se, että kuluttajat ottaisivat ympäristöasiat huomioon myös isoissa päätöksissään. Asuminen, liikkuminen ja ruokailu ovat selvästi suurimpia ympäristön kuormittajia ja energiasyöppöjä.

Pienistä ekoteoista yksi hyvä esimerkki on kännykän laturin irrottaminen latauksen jälkeen seinästä. Nokian kännykät meitä tästä ainakin muistuttavat joka kerta, kun puhelimen akku tulee täyteen. Nokian imagoa ympäristöstä huolehtivana, vastuullisena yrityksenä tämä ainakin kiillottaa, mutta kuinka paljon sähköä seinästä irrottaminen oikeasti säästää? Laturien virrankulutus on valmiustilassa enintään 0,3 wattia, kun taas esimerkiksi 60 watin lampun kulutus on 200-kertainen. Jos laturi on jatkuvasti pistokkeessa, se syö noin 0,01 kilowattituntia päivässä. Päästöinä tämä tarkoittaa vain noin 10 000-osaa suomalaisen yhden päivän päästöistä.

Monet taas pyrkivät välttämään pakkausjätettä ruokakaupassa. Tosiasiassa pakkauksen osuus on vain pari prosenttia koko tuotteen ympäristökuormituksesta, mikä tarkoittaa sitä, että paljon tärkeämpää olisi pohtia, mitä pakkauksen sisällä on. Eläinperäiset tuotteet kuormittavat esimerkiksi ympäristöä yleensä paljon enemmän kuin kasviperäiset. Itse asiassa hyvä pakkaus on ympäristöystävällinen, koska se estää ruokaa pilaantumasta, jolloin kaikki sen tuottamiseen ja valmistamiseen käytetty energia ja raaka-aineet menisivät hukkaan. Kaatopaikalla ruokajäte aiheuttaa metaanipäästöjä.

Tuontiruoan välttäminen ei myöskään ole niin yksioikoista, sillä todellisuudessa pitkienkin kuljetusten osuus ruoan elinkaaressa on hyvin pieni. Esimerkiksi maatalouden energiankulutus ja lannoitteiden valmistus ja käyttö merkitsevät paljon enemmän. Joidenkin tilastojen mukaan esimerkiksi uusiseelantilainen lampaanlihan tuotanto on neljä kertaa energiatehokkaampaa kuin brittiläinen, vaikka mukaan otettaisiin kuljetus Eurooppaan. Kuljetuspäästöihin voi myös itse vaikuttaa suuresti, sillä leivän hiilijalanjälki kasvaa nelinkertaiseksi, jos kauppareissun tekee autolla ja ostaa pelkän leivän.

Entäpä jos toisit oman kahvimukin työpaikalle? Posliinimuki työpaikalla ei välttämättä kuitenkaan ole juuri sen ympäristöystävällisempää. Mukin peseminen lämpimällä vedellä voi aiheuttaa enemmän päästöjä kuin kertakäyttökuppien käyttö. Jokaisella työpaikalla pitäisikin siten tehdä tarkka analyysi, jossa tutkittaisiin esimerkiksi millaisella energialla lämmin vesi tuotetaan, millainen muovitus kertakäyttökupeissa on, kuinka monta kertaa kuppeja käytetään ja miten jätehuolto on järjestetty.

Täytyy tietysti huomauttaa, että näiden ekovinkkien kumoamisen tarkoitus ei ole kehottaa ketään lopettamaan ekotekojen tekemistä eikä vähätellä kuluttajan roolia ympäristön suojelemisessa. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa, että ympäristöasioissa tarvitaan suhteellisuudentajua. Pieniin ympäristötekoihin keskittyminen on harhaanjohtavaa, koska niiden merkitys on mikroskooppinen. Huolestuttavampaa on se, että samalla isot asiat jäävät helposti liian vähälle huomiolle. Asiat pitäisi siis osata laittaa tärkeysjärjestykseen.

Eikö pikku puroista sitten kasva pieni joki tai jopa valtameri, jos kaikki tekevät samoin? Valitettavasti energia-asioissa pienistä puroista kasvaa vain suhteellisen pieni virta. Kännykän laturin irrottaminen seinästä säästää energiaa päivässä määrän, joka vastaa noin sekunnin autoilua. Tämä on suomalaisen päästöistä prosentin sadasosan verran. Jos kaikki tekisivät samoin, kaikkien päästöt vähenisivät prosentin sadasosan verran. Ilmastontutkijoiden mukaan taas päästöjä pitäisi vähentää 90 %, joten meidän kuluttajien tulisikin kiinnittää huomiomme tärkeämpiin asioihin.

Yhtenä syynä tähän ongelmaan voi hyvinkin olla, että energiaa voi olla vaikea ymmärtää, koska esimerkiksi sähköenergiaa ei voi silmin nähdä. Koska sitä ei nähdä, se ei myöskään ole konkreettista, ja se helposti jää pois päätöksenteon kriteereistä. Kahvimuki tai ”ekokassi” taas on konkreettinen esine, joka ”ekotekona” antaa tekijälleen jotain käsin kosketeltavaa ja jotakin välitöntä palautetta. Se antaa tekijälleen hyvän mielen siitä, että on tehnyt jotain altruistista.

Yhtenä syntipukkina tälle vääristyneelle agendalle voidaan tietysti ajatella myös mediaa. Mediassa asioita usein yksinkertaistetaan ja näillä asioilla vedotaan kuluttajan tunteisiin. Tunteilla myös yhä useammin myydään jotakin. Kyse on usein myös tiedon puutteesta, sillä tutkimustieto esimerkiksi muovikassien tai sähkönkäytön ilmastovaikutuksista on uutta ja usein ristiriitaista, mikä tietysti myös mahdollistaa sen, että tätä tutkimustietoa voidaan valjastaa mitä erilaisimpien kohteiden ja toimijoiden käyttöön.

Ajatusmaailmaamme täytyisikin tulla muutos niin, että kulutustamme ajateltaisiin kokonaisuutena ja päästäisiin laajempaan elämänkaariajatteluun. Täytyy kuitenkin muistaa, että joillakin ekoteoilla, kuten juuri yllä mainituilla ”ekomyyteillä”, voi myös olla kasvatuksellinen merkitys, vaikkei niillä suurta, suoraa ympäristövaikutusta olisikaan. Ehkä se, että muistamme sammuttaa valot poistuessamme huoneesta tai että otamme laturin pois seinästä silloin kun sitä ei tarvita, ohjelmoi aivoihimme vastuullisuuden niin, että otamme nämä tekijät huomioon myös suurempia päätöksiä tehdessämme.

Outi Lundahl

Lisätietoja: David MacKay: Sustainable energy – Without the hot air. Cambridge IUT 2009; Anja Portin (toim.): Kaikesta jää jälki. Avain 2008.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *