Kuinka rakentaa ikioma sähkörausku? Kysymystä pohti 1700-luvun lopussa muuan valistusajan tiedemies nimeltään Alessandro Volta. Hän perehtyi tämän kiehtovan rauskun sähköelimiin haluten selvittää, voisiko vastaavan ilmiön synnyttää myös keinotekoisesti. Vuosisadan vaihteeseen mennessä hän olikin kehittänyt erään merkittävän keksinnön; ensimmäisen jatkuvaa virtaa tarjoavan virtalähteen eli pariston.

Katselin taannoin Yle Teeman kiinnostavaa dokumenttisarjaa Tieteen läpimurtoja, jossa kerrottiin energiakeksintöjen historiasta. Sähkörauskun lisäksi siinä tuotiin esiin se, että Voltan akulle keksittiin järkevää käyttöä vasta sukupolvea myöhemmin.

Usein kuvitellaan, että ihmiskunta elää valmiissa maailmassa. Että kaikki alkaa jo olla keksitty. Jäljellä on enää olemassa olevien ideoiden soveltamista, jalostamista ja tehostamista. Entä jos keksittäisiin jokin täysin uusi ja mullistava, öljyyn verrattavissa oleva, energianlähde? Entä jos tämä mieletön keksintö on jo tehty, mutta ketään – ainakaan vaikutusvaltaista – ei vain ole jaksanut vielä kiinnostaa?

1700-luvulla Yhdysvaltain tuleva presidentti Benjamin Franklin lennätteli leijoja ukonilmalla todistaakseen salamoiden ja hankausvarautumisen välisen yhteyden. Hän selvisi kokeiluistaan hengissä, mutta moni hänen seuraajistaan ei ollut yhtä onnekas.

Historia osoittaa, miten hidasta uusien innovaatioiden kehittely ja käyttöönotto voi olla. Erityisesti energian kohdalla kyse on paljolti myös rahasta ja vallasta. Kenelle keksinnöstä on (taloudellista) hyötyä ja kenen asemaa sillä on mahdollista pönkittää?

1830-luvun lopulla ranskalainen fyysikko A. E. Becquerel keksi, miten auringon valon voisi muuttaa energiaksi. Hänen havaintojaan pidettiin kiinnostavina, muttei riittävän merkittävinä sovellettaviksi. Jälleen sukupolvi myöhemmin, 1860-luvulla, alkoi tapahtua. Ranskan hovin rahoittama August Mouchet kehitti aurinkoenergialla toimivan höyrykoneen, jonka tehoa hän demonstroi esimerkiksi muuttamalla vettä jääksi. Keksinnön valoisa tulevaisuus kuitenkin katkesi, kun Englanti tarjosi Ranskalle entistä halvemman kivihiilidiilin – eikä uudelle energiamuodolle enää ollut kysyntää.

On mahdotonta yrittää edes kuvitella, millaisia keksintöjä energiantuotannon saralla tullaan vielä näkemään. Sen sijaan, että yrittäisin kuumeisesti nähdä tulevaisuuteen, taidankin kääntää katseeni menneeseen. Uskomattomien jo arkisiksi muodostuneiden energiakeksintöjen synnyn ja kehityksen tutkailu antaa paitsi perspektiiviä, myös uskoa tulevaan. Kaikki tarvittavat palikat kestävään tulevaisuuteen ovat joko jo olemassa, tai sitten lähes käden ulottuvilla.

Uudet tavat tuottaa energiaa ja valjastaa ne ihmiskunnan käyttöön on keksitty tarkkailemalla ja kokeilemalla, yrittämällä ja erehtymällä. Niiden sulattelu on vienyt aikaa, eikä niiden arvoa ole useinkaan nähty kovin nopeasti. Vaikka yksilöt olisivat kuinka innovatiivisia ja proaktiivisia tahansa, on yhteiskuntamme silti kuin raskas möykky kovettunutta muovailuvahaa. Se vaatii pehmitystä eikä etene itsestään.

Esimerkiksi ydinvoimaan tarrautuminen ”siirtymäajan energiaratkaisuna” tai muihin elähtäneisiin energiantuotantotapoihin nojaaminen on kai näissä rakenteissa ymmärrettävää, mutta silti. On aika tarttua yhdessä sähkörauskua pyrstöstä! Elämme uutta valistuksen, vai sanoisinko valaistuksen, aikaa. Enää eivät keksijät ole ideoineen yksin.

Titta

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *